Päättyvä viikko lähti käyntiin Kööpenhaminassa Pohjoismaiden neuvoston kokouksella. Vaikuttavin hetki osui heti maanantaiaamuun, kun pääsimme pienellä konservatiivisen ryhmän kokoonpanolla tapaamaan kaksi nuorta ukrainalaissotilasta. He kertoivat kokemuksistaan eturintamalla sekä yli kahden vuoden jaksoistaan venäläisten vankina kidutettuina ja aliravittuina. Tämä keskustelu kirkasti entisestään ajatusta siitä, mitä ukrainalaiset ovat tehneet ja uhranneet viimeisten vuosien aikana ei vain isänmaansa, vaan myös kaikkien eurooppalaisten kumppaniensa eteen.
Eurooppalaisten valmiudesta puolustautua ja ottaa vastuuta maanosan turvallisuudesta on puhuttu viime aikoina vilkkaasti. Tämä liittyy luonnollisesti Venäjän toimiin Ukrainassa, mutta myös USA:n tilanteeseen ja sieltä viljeltyyn hieman rajattomaan retoriikkaan. Tosiasia kuitenkin on, että tällä puolen merta on viimein herättävä tilanteeseen ja todettava omavaraisuuden merkitys myös puolustussektorilla. Näin on käynytkin ja varautumisen merkitys on hiljalleen ymmärretty myös muualla kuin Suomessa.
Oma puolustusvalmiutemme on tunnetusti pidetty korkealla tasolla kaikki nämä vuodet. Puolustusbudjetin osuus bkt:sta täyttää Naton vaatimukset, asevelvollisuus toteutuu edelleen varsin kattavasti, reservin koko merkittävä ja maanpuolustushalukkuuskin korkealla. Tilanne on siinä mielessä erinomainen ja esimerkillinen. Nyt on muun Euroopan aika seurata askelmerkkejämme.
Pieni huolenaihe valmiutemme suhteen takaraivossani kuitenkin kytee. Tänään keskustelimme eduskunnan munuais-, maksa- ja elinsiirtopotilaiden tukiryhmässä lasten ja nuorten ylipainosta sekä rasvamaksasta. Lasten ja nuorten liikkuminen on vähentynyt, ylipaino lisääntynyt ja koululaisilla esiintyy jopa rasvamaksaa, jonka luonnollisen kehityskulun loppupäässä siintää maksakirroosi. Yläkouluikäisistä pojista yli neljäsosa on ylipainoisia. Ylipainon osuus ikäluokasta on noussut tämän vuosituhannen aikana. Pienenä positiivisena merkkinä nousu on nyt parin vuoden aikana tasaantunut.
Vastaava, yhtälailla hätkähdyttävä löydös on todettavissa UKK:n varusmiehiä koskevasta aineistosta. Varusmiesten kehonpaino on noussut 30 vuoden aikana kahdeksan kiloa ja cooperin testin tulos heikentynyt sadoilla metreillä. UKK ennustaa, että vuonna 2045 yli 80% 44-vuotiaista miehistä on ylipainoisia. UKK:n johtaja Tommi Vasankari on esittänyt, että nykykehityksen jatkuessa tulevaisuudessa voi olla haasteita löytää miehiä, jotka kykenevät kuntonsa puolesta fyysisiin töihin.
Ylipaino asettaa meille kansakuntana omat haasteensa niin kansansairauksien kuin terveydenhuollon kantokyvynkin suhteen. Nämä näkökulmat lienevät kaikille tuttuja, eikä niitä kiistä kukaan. Vähemmän olen kuullut keskusteltavan siitä, minkälainen vaikutus heikentyneellä fyysisellä kunnolla sekä lisääntyvällä ylipainolla on kansallisen varautumisemme kokonaisuuteen sekä suoranaiseen puolustuskykyyn. Kun kuunteli kahden ukrainalaissotilaan tarinoita, tuli selväksi, että sota on edelleen nykypäivänä paljon muutakin kuin dronen lennättämistä ja täsmäpommituksia. Se on fyysistä sodankäyntiä paineineen, vaaroineen ja sotavankikokemuksineen. Jos siihen halutaan kansakuntana varautua, ei pelkkä sotilaiden lukumäärä ratkaise selviytymistämme. Heidän fyysinen suorituskykynsä on varsin suuressa roolissa. Sotilas kun lasketaan kirkkaasti noihin Vasankarin vaaravyöhykkeelle asettamiin fyysisiin ammatteihin. Sotilaankin tulee olla työkykyinen.
En osaa suoralta kädeltä ratkaista lasten ja nuorten ylipaino-ongelmaa tai parantaa varusmiesten suorituskykyä. Poliittista kiistakapulaa tästä lienee turha tehdä ja ratkaisut kannattaa hake ilman arvolatauksien tuomia lisäjännitteitä. Ehkä ongelmaa kannattaa kuitenkin tarkastella myös tästä kansallisen varautumisen näkökulmasta, joka on syystäkin noussut keskeiseen yhteiskunnalliseen asemaan. Josko sillä saataisiin tekemiseen vielä hieman lisämotivaatiota, jotta ongelmaa päästäisiin ratkomaan laajalla rintamalla. Pelkkä huoli kansanterveydestä kun ei tunnu riittävän kelkan kääntämiseksi.