Yksi suurimpia sotealueiden ongelmia tällä hetkellä on pula osaavasta henkilökunnasta. Terveydenhuollon ammattilaisia ajautuu kaiken aikaa pois julkiselta työnantajalta yksityiselle sektorille. Pahimmillaan nämä työntekijät päätyvät sitten tuottamaan samoja verovaroin kustannettuja palveluita kuin aiemminkin, mutta yksityisen työnantajan laskuun. Tämä luonnollisesti nostaa hyvinvointialueiden palvelusta maksamaa hintaa huomattavasti. Siitä räikeimpänä esimerkkinä viime aikoina julkisessa keskustelussa ollut vuokratyövoiman käyttö. Vuokratyövoimayritykset välittävät sekä lääkäri- että hoitajatyövoimaa ja toiminta laajenee kaiken aikaa. Pahimmillaan kyseessä on noidankehä, yksityisen sektorin kasvavan työtaakan aiheuttaessa rekrytointitarpeen, joka tyydytetään palkkaamalla entistä enemmän työvoimaa julkiselta.
Tilanteesta ei käy syyttäminen keikkalaisia tai heitä välittäviä yhtiöitä. Vuokratyön lisääntyminen ja kalliit taksat ovat oire sakkaavasta järjestelmästä, eikä suinkaan ongelmien syy. Siksi vaatimukset välittömästä keikkatyövoiman käytön rajoittamisesta tai jopa kieltämisestä ovat hieman lyhytnäköisiä. Seurausta on turha korjata, jos syy jätetään ennalleen. Alueet ovat ajautuneet vuokratyövoiman käyttöön siksi, etteivät ole pärjänneet ilmankaan. Tuskin ne pärjäävät yhtään sen paremmin, jos käyttöä yhtäkkiä rajoitetaan. Siksi perusteltua olisi pureutua kiireesti syihin, jotka ovat johtaneet tilanteeseen. Julkisen sektorin houkuttelevuus ja pitovoima on korjattava ensi tilassa. Vasta sitten voidaan kallista vuokratyöjärjestelmää alkaa ajaa hallitusti alas.
Mikä sitten julkisella puolella sakkaa? Lääkärit kaipaavat oman työnsä hallintaa. He haluavat tehdä koulutustaan vastaavaa työtä, tuttujen potilaiden parissa, toimivilla tietojärjestelmillä niin, että kokeneilla on aikaa tutoroida nuorempia kollegoita uran alkutaipaleella. Työpäivään on kuitenkin hiipinyt liikaa suoran potilastyön ulkopuolisia vastuita, lausuntoineen, tilastointeineen ja ICT-velvoitteineen. Lisäksi johtamisjärjestelmät ovat sirpaleisia ja laadultaan vaihtelevia.
Hoitohenkilökunnalta taas puuttuu kannusteet tehdä kymmenien vuosien työura potilaiden parissa. Henkilökohtaista osaamista, sitoutumista, lisäpätevöitymistä tai nuorempien ohjaamista ei arvosteta esimerkiksi motivoivalla palkkakehityksellä. Sihteerikunta on työnantajapuolella aliarvostettu voimavara. Tämä on johtanut sihteerimäärien vähentämiseen ja siihen, että lääkärit sekä hoitajat tekevät ennen sihteereille kuuluneita suoritteita aiempaa huonommin ja kalliimmalla. He ovat luonnollisesti tämän ajan pois omasta koulutustaan vastaavasta työstä.
Ongelmia on siis helppo nimetä, niitä pitäisi myös ratkoa. Hoidon jatkuvuus vähentää sairastavuutta, kuolleisuutta ja jopa lähetteitä erikoissairaanhoitoon. Siitä on olemassa näyttöä. Jatkuvuuden voi turvata esimerkiksi Virosta tutulla perhelääkärimallilla, joka on eräänlainen omalääkärijärjestelmä. Tietojärjestelmien tehtävä ei ole palvella ICT-insinöörien kunnianhimoa, vaan terveydenhuollon ammattilaisten sujuvaa työntekoa. Niiden on helpotettava sekä lääkärin että hoitajan työpäivää, muuten ne ovat tarpeettomia. Tekoäly omaa valtavan potentiaalin, mutta se pitää hyödyntää asteittain, vaikuttavasti, harkiten ja vailla vauhtisokeutta. Hyviä tapoja aloittaa olisi vaikkapa lähetteiden käsittely, logistiikka ja työvuorosuunnittelu, jotta ammattilaisia saadaan ohjattua potilastyön pariin. Tekoäly ei ole vielä vuosiin valmis diagnostiikkaan tai hoitoratkaisuihin.
Lausuntoviidakkoa tulee karsia ja byrokratiaa muutenkin ohentaa normien purulla. Lääkärin työn tulee olla vaikuttavaa kaikilta osin. Mestari-kisälli-asetelma on lääkärin oppipolulla korvaamaton. Etenkin nuorten kollegoiden ensimmäisiä epävarmoja perusterveydenhuollon askelia on turvattava vahvalla seniorituella. Näin heitä saataisiin innostumaan korvaamattoman arvokkaasta perusterveydenhuollon työstä.
Hoitajille tulee antaa mahdollisuus kannustavasti palkittuun erikoisosaamiseen vailla velvoitetta olla joka paikan höyliä vasten omaa tahtoaan. Hoitoalan ammattilaisille tulee luoda progressiivisesti uran aikana nouseva palkkarakenne tuntuvin portain. Näin heitä kannustettaisiin pysymään nimenomaan potilastyössä vailla tarvetta vaihtaa siviilivaatteisiin paremman palkan toivossa. Osaamista, kehittymistä, sitoutumista ja nuorempien ohjaamista tulee vaalia kannusteiden avulla. Tämän suhteen paikallisen sopimisen lisäämä liikkumavara on ensiarvoisen tärkeää, jotta esimerkiksi kalliilta ostopalvelulta vältyttäisiin. Moninkertainen raportointi on turhaa, ajankäyttöä tulisi painottaa potilaisiin tietojärjestelmien kustannuksella.
Toivon, että osastonsihteerien arvo jälleen ymmärrettäisiin. He ovat korvaamaton linkki toimivassa terveydenhuollon yksikössä. Osaava osastonsihteeri on vuosien mittaan selvittänyt monta katastrofia ja omalla ammattitaidollaan turvannut työrauhan muille ammattilaisille omilla sektoreillaan.
Hoitotakuun palauttaminen kahteen viikkoon on pitovoiman suhteen iso askel oikeaan suuntaan. Se antaa työrauhan hoidon suunnitteluun, resurssien kohdentamiseen ja jatkuvuuden turvaamiseen. Näin vähennetään myös tarvetta hätäratkaisuille kalliin vuokratyövoiman suhteen, kun toiminnan ainoa tavoite ei ole saavuttaa viikon hoitotakuuta. Nopeus ei ole tärkeintä. Hoidon oikea ajoitus, kohdennus, jatkuvuus ja resurssien vaikuttava käyttö taas ovat.
Johtamisosaamisen merkitystä ei voi korostaa likaa. Siinä on puutteita läpi terveydenhuollon kentän vaikuttaen etenkin alan pitovoimaan. Johtajia täytyy aktiivisesti etsiä ja kouluttaa terveydenhuollon ammattilaisten joukosta. Potentiaaliset johtajat tulee tunnistaa uran varhaisessa vaiheessa ja kannustaa heitä pätevöitymään. Ensisijaisiksi kriteereiksi tulee nostaa muutakin kuin tieteellinen meritoituminen ja pitkä ura.
Keinoja houkuttelevuuden lisäämiseksi siis on, niitä pitää käyttää rohkeasti. Terveydenhuollon laatu rakentuu osaavan ja motivoituneen henkilökunnan varaan. Se on ymmärrettävä ennen kuin on liian myöhäistä. Vaaran merkkejä on jo ilmassa ja kalliit paniikkiratkaisut ainoastaan pahentavat tilannetta. Syy täytyy hoitaa ennen seurausta. Kuten jokainen kirurgian kanssa tekemisissä ollut ymmärtää, ensin täytyy ommella puhjennut mahahaava ja vasta sitten huuhdella vatsaontelo.