”Lää­ke­tie­teel­li­sen tie­de­kun­nan ainekset ovat siis kasassa, kunhan vas­taa­vil­le tahoille löydetään rohkeutta lähteä leipomaan”

Keski-Suomen hy­vin­voin­tia­lue­stra­te­gia saatiin vahvistettua 14.6. pidetyssä aluevaltuuston kokouksessa. Yhtenä elementtinä strategisiin menestystekijöihin liitettiin tavoite lääketieteellisen koulutuksen lisäämisestä Keski-Suomessa. Lääketieteelliseen tiedekuntaan strategiassa ei suoraan viitata, koska sen tavoittelu vaatii tämänhetkistä laajempaa tukea etenkin yliopistomaailmassa. Lähinnä kyseeseen tulisi olemassa olevien yhteistyökanavien syventäminen ja laajentaminen, ikään kuin koulutuksellisena pai­neen­pur­ku­vent­tii­li­nä.

Tie­de­kun­ta­kan­na­no­toil­ta ei kuitenkaan voi välttyä, kun mainitaan keskisuomalainen lääketieteellinen koulutus. Kuten yleisesti keskustelussa muutenkin, lääkäri- ja lääketieteellisen koulutuksen lisääminen niputetaan läheisesti juuri oman tiedekunnan perustamiseen. Tällä hetkellä maassamme on viisi lääketieteellistä tiedekuntaa yliopistollisten sairaaloiden yhteydessä. Opiskelijamäärät ovat olleet voimakkaassa nousussa ja ryhmäkoot ovat niin suuria, että se vaarantaa jo tiettyjen kädentaitojen opettelua. Lisäksi ulkomailla opiskelee tälläkin hetkellä osapuilleen tiedekunnallinen suomalaisia nuoria. Tätä vasten näkisin ”lääkiksen” jatkossa varsin tervetulleena myös Jyväskylään.

Hyvinvointialueella tai etenkään sen valtuutetuilla ei kuitenkaan ole sananvaltaa tiedekunnan mahdollista perustamista koskien. Se vaatii yliopistojen ja korkeimpien viranhaltijoiden pitkäjänteistä neuvottelua, yhteistyötä sekä etenkin oman yliopistomme vankkumattoman tuen. Kysymys on luonnollisesti myös val­ta­kun­nan­po­liit­ti­nen, lääketieteellisen tiedekunnan perustaminen kun vaatii merkittäviä taloudellisia resursseja. Kyseessä on vuosien prosessi, jossa aluepoliitikot eivät näyttele keskeistä roolia. Tästä syystä meillä tulisi syventää jo olemassa olevia yhteistyökanavia kotimaisten ja EU:n alueen lääketieteellisten tiedekuntien kanssa niin pian kuin mahdollista. Siihen tulee pyrkiä ja vahvistaa näin esimerkiksi uuden Sairaala-Novan asemaa suomalaisessa eri­kois­sai­raan­hoi­don kentässä.

Jo taannoisessa raskaan kirurgian kes­kit­tä­mis­kes­kus­te­lus­sa näimme yliopistostatuksen merkityksen valtionhallinnon silmissä, ja eri­kois­sai­raan­hoi­tom­me oli joutua val­ta­kun­nan­po­liit­ti­sen ylikävelyn uhriksi. Vahva lääketieteen koulutus ja sen kehittäminen jopa kohti omaa tiedekuntaa olisi omiaan sementoimaan keskisuomalaisen eri­kois­sai­raan­hoi­don aseman yhdenvertaisena muiden yli­opis­to­sai­raa­loi­dem­me rinnalla. Tämä olisi myös varmin ja nopein tapa turvata tulevaisuudessa ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilökunta, laaja palveluiden skaala sekä maakunnallinen eri­kois­sai­raan­hoi­don osaaminen keskisuomalaisille.

Sairaala-Novaan tehtiin 550 miljoonan euron investointi alueellisesti. Kyseessä on maamme uusin ja modernein sairaala, jonka profiilin korostaminen olisi koko maakunnan ja etenkin keskisuomalaisen potilaan etu. Realistisin lyhyen tähtäimen vaihtoehto siis olisi lääketieteellisen koulutuksen lisääminen olemassa oleviin yhteistyöpohjiin, alueellisiin ja kansainvälisiin verkostoihin nojautuen.

Keskisuomalainen erikoissairaanhoito on jo vuosia ollut maamme kärkitasoa. Jos tähän yhdistetään alueemme poikkeuksellisen korkealla tasolla oleva sosiaalisektorin ja hyvinvoinnin kehitys- sekä tutkimustyö, saisimme luotua maakuntaamme korkean profiilin hy­vin­voin­ti­kes­kit­ty­män. Lääketieteellisen tiedekunnan ainekset ovat siis kasassa, kunhan vastaaville tahoille löydetään rohkeutta lähteä leipomaan. Sairaala Novan aseman vahvistaminen ei uhkaa mitään muuta sote-/pela-alueen toimintaa tai kehitystä. Se tukee kokonaisuutta ja tuo lisääntyvien yhteistyökanavien kautta kasvun potentiaalia koko seutukunnalle.

Emme ole rakentamassa uutta sairaanhoitopiiriä, emmekä ainoastaan eri­kois­sai­raan­hoi­toa tai ter­vey­den­huol­toa­kaan. Katse täytyy suunnata koko hyvinvointialueelle kaikki sektorit ja kokonaisuus huomioiden. Emme kuitenkaan voi häpeillä vahvuuksiamme. Niitä tulee käyttää häpeilemättä hyväkseen. Vahvat osa-alueet palvelevat kokonaisuutta ja yhden vahvistuminen ei ole automaattisetsi muilta pois, kunhan yhteistyön välttämättömyys huomioidaan ja päätökset tehdään kokonaisuutta arvioiden. Näin ollen näkisin lääketieteellisen tiedekunnan perustamisen varsin mielekkäänä pitkän tähtäimen tavoitteena Keski-Suomen alueelle. Keskustelua aiheesta kannattaa jatkaa.