Tänään kävimme esittelemässä Aalto yliopistolla EMBA-opintojen lopputyömme oman ryhmämme kanssa. Käsittelimme HUS-piirin tekonivelkirurgian jonoja, kasvavan kysynnän ja heikkenevän tarjonnan epäsuhtaa sekä sitä, miten tilanteeseen tulisi reagoida. Projekti on kestänyt noin yhdeksän kuukautta ja olemme haastatelleet laajasti eri sidosryhmiin kuuluvia toimijoita, kirurgeja, toimitusjohtajia ja ylilääkäreitä useasta eri yksiköstä sekä julkiselta että yksityiseltä sektorilta.
Kysynnän ja tarjonnan kasvava ero tekonivelkirurgian osalta ainakin HUS:n alueella on huomattava. Lisäksi tulee purkaa kertynyt hoitotakuun ylittävien potilaiden jono. Tilanne on kaikkiaan hankala ja peilaa todennäköisesti koko maan terveydenhuollon tilannetta hoidon sekä henkilökunnan saatavuuden suhteen. Usein pullonkaulaksi toiminnalle muodostuu henkilöstöresurssin riittävyys ja etenkin siitä seuraava vuodeosastokapasiteetin vajaus. Tilanteessa on käytännössä kaksi erillistä ongelmaa ratkaistavana. Toisaalta tulisi purkaa hoitotakuun ylittävistä (yli 6 kuukautta jonottaneet) potilaista muodostuva jono sekä samalla suunnitella toimintamalli, jolla vastataan pysyvästi lisääntyneeseen ja jatkuvasti hieman kasvavaan kysyntään.
Nopeaan jonon purkuun ei oikein ole muuta vaihtoehtoa, kuin tehdä se palvelusetelien turvin. Tämä luonnollisesti edellyttää sitä, että yksityinen puoli pystyy vastaamaan lisääntyvään kysyntään. Tämänhetkisillä resursseilla se ei ole mahdollista, mutta suunnitelmia kapasiteetin kasvattamiseen on. Palveluseteli on oivallinen työkalu nopean syklin toimintaan eikä sen myötä synny pysyvään kokonaisulkoistamiseen johtavaa toimintamallia, joten hallinta pysyy julkisella järjestäjällä. Yksikkökustannukset ovat korkeammat kuin omassa tuotannossa ja siksi palveluseteliä tulisikin käyttää vain purkamaan syntyneitä pullonkauloja.
Kustannustehokkain ratkaisumalli keskipitkällä tähtäimellä on kiistatta oman toiminnan tehostaminen. Tämä tulee tehdä riittävillä henkilöstöresursseilla ja kannustavalla palkitsemisella, joka koskisi koko henkilökuntaa. Herko(heräämöstä kotiin)-toimintaan tulee panostaa, jotta vuodeosastokapasiteetti ei muodostu pullonkaulaksi. Tällöin tulee huomioida myös herko-yksiköiden lisääntyvä henkilökunnan tarve. Lisätyöt olisi mielekkäintä sijoittaa normaalin virkatyön jatkeeksi, jolloin selvitään kevyemmillä järjestelyillä kuin erillisillä illan tai viikonlopun lisätyöjärjestelyillä.
Jos julkista toimintaa halutaan kehittää ja tehostaa pitkällä tähtäimellä, tulee suuren volyymin toimintaa pyrkiä ohjaamaan organisaation sisällä erikoistuneisiin yksiköihin ja käyttää referenssinä esimerkiksi tekonivelsairaala-Coxan tyyppistä toimintaa, jossa toimenpiteitä saadaan vietyä huomattavasti enemmän läpi yhdessä salissa päivän aikana, kuin julkisissa ”sekayksiköissä”. Erikoistumisen ja korkean volyymin tuoma skaalaetu on kiistaton. Herkotoimintaa tulee kehittää ja saattaa käyntiin, jotta vuodeosastokapasiteetin riittämättömyys ei vaikuttaisi toimenpidemääriin.
Kokonaisulkoistukset ovat julkisen terveydenhuollon ja etenkin erikoissairaanhoidon osalta ongelmallisia sudenkuoppia. Laajoissa ulkoistuksissa yksityisen tuottajan työvoiman tarve kasvaa ja rekrytoinnit on suoraviivaisinta tehdä ulkoistuksen tehneestä yksiköstä. Tämä voi herkästi johtaa ammattilaisten siirtymiseen pois julkisesta tuotannosta ja tästä on maassammekin muutama varoittava esimerkki olemassa.
Työmme osoittaa, että julkisen terveydenhuollon toiminnan optimoiminen vaatii laajaa näkemystä alasta ja tiettyjen lainalaisuuksien ymmärtämistä. Nykyinen hoitovelka ei purkaudu ilman yksityisen puolen apua ja kumppanuuksia tullaan tarvitsemaan jatkossakin. Oman toiminnan optimoiminen on kuitenkin kaikkein tärkein toimenpide, johon kaikissa yksiköissä tulee ryhtyä viipymättä erikoisalasta riippumatta. Yksityisistä, korkean erikoistumistason yksiköistä on runsaasti opittavaa ja heillä on annettavaa myös kumppanuuksien muodossa. Samalla tulee kuitenkin turvata oman työvoiman riittävyys ja julkisen tuotannon vetovoima, jottei vaaranneta järjestelmämme varsin vahvaa perustaa.
Tähän pohdintaan poliittisesti virittynyt ideologispainotteinen keskustelu istuu varsin huonosti. Tarvitsemme koko terveydenhuollon kenttämme palvelemaan suomalaisia potilaita mahdollisimman kustannusvaikuttavasti. Tällöin emme voi ideologisiin perusteisiin nojautuen valita julkisen tai yksityisen väliltä. Tarvitsemme molemmista parhaat puolet.