”Etenkin kirurgiprofessiolla on perinteisesti varsin vankat mielipiteet operatiivisen toiminnan toteuttamisesta ja kiusaus puuttua terveydenhuollon nyansseihin on kohdallani suuri”
Hyvinvointialueen strategiatyössä on käsittääkseni yksi erityispiirre, joka on vastaavan kokoluokan projekteissa aiemmin puuttunut. Rakenteilla on varsin mittavan kokoisia organisaatioita, joiden luottamushenkilöporras on varustettu poikkeuksellisen vahvalla ammattiosaamisella. Sote- tai pelastusalan ammattilaisia on valtuustoissa ja hallituksissa suuri joukko lähennellen paikoin jo 50%:a. Tästä seuraa tiettyä haasteellisuutta esimerkiksi alkuvaiheen strategiatyöhön. On erityisen tärkeää, että luottamusasemassa toimiessaan eri alojen ammattilaiset pystyvät välttämään operatiivisen asiantuntemuksensa tuomat sudenkuopat ja pysymään nimenomaan strategisessa suunnittelussa sekä ohjaustyössä.
Olen tunnistanut ongelman myös itsessäni. Etenkin kirurgiprofessiolla on perinteisesti varsin vankat mielipiteet operatiivisen toiminnan toteuttamisesta ja kiusaus puuttua terveydenhuollon nyansseihin on kohdallani suuri. Päättäjänä en kuitenkaan voi toimia virkamiehen tai ammattilaisen roolissa, vaikka asiantuntemustani ja kokemuspohjaista tietoa voin toki käyttää tiettyyn rajaan asti hyväkseni. Raja on ajoittain hiuksen hieno, mutta ensiarvoisen tärkeää on ymmärtää sen olemassaolo, olla sekoittamatta rooleja ja sitä kautta pahimmillaan hankaloittaa koko päätöksentekoprosessia.
Hyvänä esimerkkinä ongelmallisetsa keskustelusta ja omakohtaisesta lipsahduksesta käy julkisuudessakin esillä ollut debatti terveydenhuoltopalveluiden järjestämisestä etenkin perustasolla. Vastakkain on asetettu omalääkärimalli sekä ns. tiimimalli. Keskisuomalainenkin tästä kysyi ja hairahduin asemoimaan itseni luottamushenkilönä omalääkärimallin kannattajaksi tietyin perusteluin. Jälkikäteen ajatellen olin hätäinen ilmaistessani mielipiteeni. Kyseessä oli juuri operatiiviseen toimintaan liittyvä kysymys, johon mielestäni luottamusasemassa ei tulisi turhan vahvasti ottaa kantaa.
Luottamushenkilöiden tehtävä on antaa virkamieskunnalle tavoitteet sekä taloudelliset raamit, joita virkamiehet sitten pyrkivät toteuttamaan parhaaksi katsomillaan malleilla. Nämä mallit voivat vaihdella paikallisesti olosuhteiden ja käytettävissä olevien resurssien mukaan. Jossain päin käytettäväksi soveltuu tiimimalli ja toisaalla omalääkäri tai jokin aivan muu tapa tuottaa palveluita. Eri malleista voidaan myös poimia rusinat päältä ja muodostaa mielekkäitä versioita paikallisiin tarpeisiin.
Jos mietitään nimenomaan lääkäripalveluita ja niiden tasalaatuisuutta, voisi yhdeksi tavoitteksi nostaa hoidon jatkuvuuden. Se voidaan toteuttaa hieman eri tavoin eri ympäristöissä. Esimerkiksi palveluseteli voi olla paras tapa turvata jatkuvuus tiettyjen palveluiden osalta, mutta järjestelmää tulee kuitenkin kehittää nykyisestään hoitokokonaisuuksia kohti, jotta tuohon tavoitteeseen päästään. Tällä hetkellä palvelusetelit parantavat kiistatta saatavuutta, mutta jatkuvuus on pääosin jäänyt huomiotta.
Tietty malli siis ei voi olla itseisarvo, vaan tuolla nimenomaisella mallilla saavutettava hyöty perimmäiseen tavoitteeseen pääsemiseksi. Erilaiset toimintamallit eivät ole toisiaan poissulkevia tekijöitä. Virkakunnalle tulee antaa varsin vapaat kädet operatiiviseen suunnitteluun sekä toteutukseen, kunhan heillä on selkeä kuva asetetuista tavoitteista. Juuri siksi on tärkeää, että operatiivisen ja strategisen ajattelun erot ymmärretään hyvinvointialueiden käynnistysvaiheessa.
Luottamuksellisen ja positiivisen ilmapiirin rakentaminen virkakunnan sekä luottamushenkilöiden välille on ensiarvoisen tärkeää, jotta strategiatyö ja sitä kautta käytännön organisaatio saadaan joustavasti käyntiin. Yksi edellytys on se, että jokainen osapuoli ymmärtää oman tonttinsa, hoitaa sen ja ennen kaikkea luottaa myös muiden hoitavan ruutunsa. Pieniä kömmähdyksiä tulee aina, mutta pääsääntöisesti uskoisin tämän onnistuvan Keski-Suomessa varsin kivuttomasti, kunhan jokainen pitää roolinsa kirkkaana mielessään.