Hyvinvointialueiden tiukka taloustilanne sekä parhaillaan hahmottuvat palveluverkostot toimivat sytykkeenä vilkkaalle pohdinnalle siitä, miten rajua sote-kulujen kasvua tulisi jatkossa hillitä. Keskustelua ovat hallinneet erilaiset järjestelmän rakenteisiin keskittyvät kokonaisuudet. Pohdinta käykin kuumana esimerkiksi vuodeosastojen/hoivapaikkojen määrästä, sotekeskusten ja päivystyspisteiden sijainnista tai vaikkapa keskussairaalaverkoston laajuudesta.
Kaikki edellä mainittu on erittäin tärkeää ja välttämätöntä pohdintaa. Keskustelu toiminnan fyysisistä rakenteista on kuitenkin turhan hallitsevaa. Ensi tilassa tulisi aloittaa pohdinta sisällöistä, joita tuon verkoston asettamissa raameissa tullaan tekemään. Tilanteessa on hieman analogiaa vaikkapa sairaalarakentamiseen. Arkkitehtuurin tulisi olla alisteista tulevalle toiminnalle, eikä päinvastoin.
Palveluverkostoa ja soterakenteita joudutaan varmasti vielä tulevina vuosina tiivistämään. Näin resurssit saadaan ohjattua vaikuttavaan, kansalaisia tasavertaisesti palvelevaan käyttöön. Ennen rakenteiden peruuttamatonta muokkaamista, tulisi kuitenkin käydä perustavaa laatua oleva keskustelu terveydenhuollon palveluiden sisällöistä. Nyt tulee vaikutelma, että tämä vaihe olisi jäämässä osittain väliin tai ainakin ajoitukseltaan hieman epäonnistuneeksi.
Tämänhetkinen taloustilanne pakottaa käymään keskustelua hyvinvointialueiden velvoitteista. Käytännössä siis pitää päättää, mitä olemme jatkossa valmiita kustantamaan kansalaisille verovaroin. Kuuluisiko vaikkapa sterilisaatiot ja ajokorttitodistukset hankkia näin halutessaan yksityiseltä sektorilta omakustanteisesti? Vastaavia esimerkkejä löytynee lukuisia nykyisen palvelutarjonnan piiristä. Kunhan tähän työhön uskalletaan tarttua, tulee se vaikuttamaan toiminnan sisältöihin ja resurssien tarkoituksenmukaiseen ohjaamiseen merkittävästi.
Toinen tärkeä ja vihdoinkin alulle saatava keskustelu koskee priorisointia. Markkinoille tulee jatkuvasti uusia lääkkeitä, hoitoja ja instrumentteja, joiden avulla pystymme antamaan entistä kalliimpia hoitoja alituiseen kasvavalle ja paremmassa kunnossa ikääntyvälle potilasjoukolle. Jossain vaiheessa täytyy rohjeta keskusteluun, jossa todella arvioidaan taloudellisia panostuksia, joihin olemme valmiita ryhtymään saadaksemme tietyn määrän terveyshyötyä. Jos tätä aihetta edelleen kierrellään, on ainoa mahdollisuus hyväksyä jatkossa räjähdysmäisesti kasvavat terveydenhuollon kustannukset. Priorisointi sanana on luonnollisesti tunteita herättävä. Ajatuksena ei kuitenkaan ole rajata yksittäisiä potilasjoukkoja hoidon ulkopuolelle, vaan katsoa laajemmin kokonaisuutta niin, että oikeille potilaille annetaan oikeaa hoitoa oikea-aikaisesti. Potilaan saaman hyödyn tulee olla oikeissa mittasuhteissa verrattuna riskeihin sekä vaadittaviin resursseihin. Kyseeseen tulee myös perustuslailliset tulkinnat ja poliittisesti epämieluisat keskustelut, joten tämä urakka ottanee aikansa.
On myös paljon asioita, joita hyvinvointialueet voivat tehdä nykylainsäädännön puitteissa vaikka välittömästi ilman kansallista ohjausta. Oli nykyisestä sotesta mitä mieltä tahansa, siihen on kirjoitettu sisään uhkien lisäksi myös mahdollisuuksia. Yksi näistä on erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon hallinnollisen raja-aidan sekä monikanavarahoituksen osittainen purkaminen. Järjestelmän sisällä on paljon niin sanottua hukkaa, josta eroon pääsemiseksi ei tarvita uutta lainsäädäntöä. Arvioiden mukaan tätä on omassakin systeemissämme miljardien eurojen arvosta. Suuri osa hukasta tai vähähyötyisyydestä, eli haitallisesta tai hyödyttömästä toiminnasta liittyy hoitokäytänteisiin, hallintorakenteisiin, hoidon porrastukseen, päällekkäisiin toimintoihin, maakunnallisiin hoitopolkuihin, it-ratkaisuihin, työnjakoon ja jonojen hallintaan.
Suuremmat organisaatiot ja harvempikanavainen rahoitus antaa hyvinvointialueille jo nyt mahdollisuuden pureutua tähän hukkaan, jos vain rohkeutta ja paikallispoliittista tahtoa löytyy. Omasta organisaatiosta täytyy löytää jokainen euro, joka ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla potilaan tai asiakkaan eduksi. Kaikki nämä eurot tulee suunnata uudestaan. Tähän työhön vaaditaan niin ammattilaisten, johtoportaan kuin päättäjienkin panosta. Mitä pikemmin työhön käydään, sitä todennäköisimmin voidaan välttää tarpeettomia ja jopa haitallisia rakenteellisia mullistuksia.
Terveydenhuolto tulee saada vaikuttavaksi, kustannusvaikuttavaksi ja tehokkaaksi. Tähän tarvitaan kansallisia ja alueellisia toimia sekä poliitikoilta että ammattilaisilta. Osa toimista vaatinee lainsäädännöllisiä muutoksia, osa on tehtävissä vaikka huomenna. Sisältö ensin ja rakenteet sen mukaisiksi. Se on ainoa tapa säilyttää totutun tasoinen suomalainen terveydenhuolto ilman hallitsematonta kustannusten karkaamista.