Kävin viime viikolla pikalomalla tapaamassa Louisianassa vaihto-oppilaana vuottansa viettävää tytärtäni. Oma lomani hieman typistyi vaalien lopputuloksen vaikutuksesta, muun perheen hieman jatkaessa lomailua molemmista päistä. Tärkein, eli tyttären tapaaminen kuitenkin toteutui ja loma oli muutenkin kaikin puolin onnistunut
Yhtenä tutustumiskohteena oli high school, jossa pikkukeskonen on vaihdossa. Saimme kollegavaimoni kanssa kutsun parille biologian tunnille kertomaan lääkäripariskunnan työstä kirurgian ja gynekologian parissa, suomalaisesta terveydenhuollosta sekä hieman myös yhteiskunnasta ja poliittisesta järjestelmästä. Opiskelijat olivat yllättävänkin innostuneita kuulemaan tarinamme ja etenkin maksuton koulutus, julkinen terveydenhuoltojärjestelmä sekä äitiyspakkaus keräsivät hämmästynyttä ihailua. Kokemus oli siinä mielessä positiivinen, että aika ajoin on hyvä saada muistutus myös itse siitä, kuinka vakaassa ja tasavertaisessa yhteiskunnassa elämme.
Suurimman vaikutuksen itseeni teki kouluympäristö luokkahuoneiden ulkopuolella. Kierrellessämme aluetta tuntui, kuin olisin astunut urheiluopistolle. Koulusta löytyivät laadukkaat suorituspaikat ainakin jalkapallolle, jenkkifutikselle, softballille, tennikselle, uinnille, kori- ja lentopallolle, voimannostolle sekä yleisurheilulle. Kun aamuseitsemän jälkeen etsimme tietämme luokkahuoneeseen, päivän ensimmäisiä harjoituksia käynnisteltiin jo urheilukentillä ammattimaisten valmentajien ohjauksessa. Liikuntaharrastus integroidaan koulupäivän aamuun, iltapäivään tai keskelle, osallistumismahdollisuus annetaan kaikille ja eritasoisia joukkueita löytyy useammille taitotasoille.
Suomessa keskustellaan aiheellisesti lasten harrastusten kestämättömästä hintakehityksestä. Osa lapsista ja nuorista putoaa harrasteiden ulkopuolelle perheiden riittämättömien taloudellisten resurssien vuoksi. Tässä suhteessa tasavertaisuus on alkanut olla meillä päin uhattuna. Toinen ongelma on arki-iltojen rauhaton kuskausruljanssi, joka muuttuu aika ajoin maanantaista perjantaihin ulottuvaksi selviytymistaisteluksi perheen kiireiden ristitulessa. Kaikki tuo rumba ja taloudelliset rajoitteet onnistutaan ainakin pääpiirteissään amerikkalaisessa systeemissä välttämään. Iltapäivällä koulun jälkeen on harrastuksetkin jo hoidettu ja perheelle jää roppakaupalla yhteistä aikaa arki-iltoihin.
Suoraan ei järjestelmää merten takaa voi Suomeen kopioida, mutta paljon siinä on elementtejä, joista on hyväksi esimerkiksi. Mielestäni koulupäivään kytkettyä liikkumista tulee meilläkin lisätä. Toteutustapoja on monia. Liikuntatunteja voi itsessään lisätä, tehdä yhteistyötä järjestöjen ja seurojen kanssa tai käynnistää saumattomasti koulupäivään niveltyviä harrasteryhmiä/-kerhoja koulun tiloihin, jotta sekä tilat että ajallinen jatkuvuus tulisi hyödynnettyä. Tärkeintä olisi, että koulupäivän yhteyteen saataisiin perheen tulotasosta riippumatonta matalan kynnyksen toimintaa mahdollisimman laajalla tarjonnalla ja eritasoisilla ryhmillä. Harrastamisen Suomenmalli on hyvä alku, mutta sitäkin pitää kehittää pitkäjänteisesti.
Täytyy myös muistaa, ettei pelkkä koululiikunnan lisääminen tee autuaaksi. Jatkuvuus on myös tässä avainasemassa. Liikkuminen tulee onnistua juurruttamaan nuoren elämään niin, että siitä tule läpi elämän kantava rutiini joko hyötyliikkumisen tai tavoitteellisen kilpaurheilun muodossa. Jos siinä onnistutaan, paljon puhuttu kansallisen liikkumattomuuden aiheuttama miljardilasku alkaa kääntyä ajan mittaan plusmerkkiseksi.