”Suurin harmi tässä kohtaamisessa oli ettei seurassani ollut yhtäkään erikoistuvaa lääkäriä.”
Kuluvalla viikolla ajauduin sairaalan käytävällä mieleenpainuvaan kohtaamiseen. Noin 70-vuotias rouva lähestyi minua ja kysyi, olenko Ville Väyrynen. Vastasin arkaillen myöntävästi. Hän alkoi itkeä ja säikäytti pessimistisen kirurgin hetkeksi. Hyvin pian kuitenkin ymmärsin, että hän halusi kiittää minua varsin vuolaasti 12 vuotta aiemmin tekemästäni upeasta työstä. Hän oli kuulemma jo vuosia halunnut näin tehdä ja suorastaan odottanut tapaamistani.
Tässä vaiheessa kirurgin ego nosti päätään ja kävin mielessäni läpi sankaritekoja sekä leikkauksia, joita nuorena miehenä mahdollisesti olisin voinut suorittaa. Koska epäonnistumisia riittää, olen erikoistuvillekin kollegoille puolivakavissani pyrkinyt korostamaan onnistumisia sekä niihin takertumisen merkitystä. Ottakaa kehut vastaan ja kehukaa myös itseänne jos olette jonkin menestyksekkään toimenpiteen tehneet. Tähän mielentilaan olin itseänikin siinä hetkessä ajamassa.
Lyhyen keskustelun jälkeen selvisikin, että olin hoitanut rouvan miestä, joka oli sitten menehtynyt osastolla. Ei siis sankaritekoja perinteisessä kirurgisessa mielessä. Kiitollisuus liittyi siihen, miten olin asian rouvalle ilmoittanut keskellä yötä, ottanut osaa, keskustellut ja kuunnellut. Lisäksi seuraavan päivän tapaamisesta oli jäänyt lämmin ja turvallinen kuva. Olin siis hoitanut potilasta, jota en pystynyt auttamaan ja hän oli menehtynyt hoitooni. Silti omaiselle oli jäänyt kokonaisuudesta lohdullinen ja lämmin olo vuosikausiksi. Kiistatta yksi parhaita onnistumisiani.
Lääkäreiden somekeskusteluissa käydään usein ihan hedelmällisiäkin debatteja parhaista ominaisuuksista, mitä tietyn erikoisalan lääkärillä voi olla. Operatiivisilla aloilla kärkeen nousee monesti substanssiosaaminen ja käden taidot. Ollaan myös valmiita menemään niin pitkälle, että kirurgilla ei olisi mitään käyttöä sosiaalisille taidoille tai empatiakyvylle. Olen vahvasti eri mieltä. Suomessa on harvassa laillistetut lääkärit, joiden substanssiosaaminen ei riittäisi. Käden taitojen tarve kirurgilla on suorastaan myytti. Perhojen sidonta tai sukan kutominen vaatii käden taitoja, kirurgiaan riittää käytännössä käsien olemassa olo.
Työmme on valtaosin ihmisten kohtaamista, luottamuksen rakentamista, informaation välittämistä, päätösten perustelua ja ennen kaikkea seurausten kanssa elämistä. Kaiken tämä menestykselliseen suorittamiseen tarvitaan valtavasti sosiaalista kapasiteettia ja ihmistuntemusta. Päätöksenteko- ja pettymyksensietokyky ovat alusta asti elinehtona sujuvalle ja psyykkisesti kestävälle toiminnalle. Uskoisin kaiken tämän pätevän jokaiseen lääketieteen erikoisalaan hieman eri vivahteilla ja korostuseroilla.
Suurin harmi tässä kohtaamisessa oli ettei seurassani ollut yhtäkään erikoistuvaa lääkäriä. Opetustilanteena se olisi ollut mitä arvokkain. Tärkeämpi kuin yksikään viikon leikkauksista, päivystyksistä tai ongelmameetingeistä. Itselleni kirkkaasti viikon ja todennäköisesti koko kevään merkittävin kohtaaminen työelämässä. Toimenpiteet ovat toimenpiteitä, mutta onnistuessasi ihmisten kanssa voit olla tyytyväinen. Tällä viikolla minä olen todella tyytyväinen.