Nova, hoi­to­hen­ki­lös­tön voi­man­näy­te

Puolitoista viikkoa sitten avattiin paljon keskustelua herättänyt ja upeat puitteet omaava Sairaala Nova. Maanantai 18.1. oli viimeinen toimintapäivä vanhassa Keskussairaalassa, jossa kohdalleni osui viimeisen vuorokauden takapäivystys ja sain kunnian suorittaa yöllä vanhan sairaalan viimeisen leikkauksen. Tiistaiaamu valkeni yllättävänkin haikeana kävellessäni vääjäämättä hiljenevillä käytävillä ja seuratessani kun keskisuomalaisen eri­kois­sai­raan­hoi­don ja koko kansallisen kes­kus­sai­raa­la­ver­kos­tom­me lippulaivaa alettiin ajaa alas. Vuonna 1954 avattu sairaala oli toiminut tuohon päivään saakka tauotta ympäri vuorokauden ja nyt se oli lopullisesti hiljenemässä.

Lääkärityöpanos on vain pieni osa suurta sairaalaa pyörittävästä koneistosta. Muilta ammattiryhmiltä rahtuakaan pois ottamatta voidaan huoleti sanoa, että viimeksi kuluneiden viikkojen merkityksellisin palanen on ollut hoitotyöntekijät. Tiistaiaamuna muutaman tunnin jaksolla käytännössä kaikki toiminnot siirtyivät Novaan. Muuttoruljanssi oli uskomaton ponnistus nimenomaan hoi­to­hen­ki­lö­kun­nal­ta ottaen huomioon heidän vastuunsa liittyen potilassiirtoihin ja toiminnan käynnistämiseen uudella puolella. Myös itse fyysistä muuttotyötä, kuten pakkaamiset ja purkamiset oli paljolti heidän vastuullaan.

Varsinaisia tupaantuliaisia ei ehditty järjestää, vaan käytännön työ lääkkeenjakoineen, raportointeineen, sisäänkirjauksineen, leikkauksineen, tähystyksineen ja potilaskiertoineen alkoi välittömästi. Uudessa ympäristössä, uusilla toimintamalleilla, ilman työhuoneita tai perinteisiä taukotiloja potilaat hoituivat kuten ennenkin, ammattitaidolla ja etenkin ammattiylpeydellä. Osastot ja ensiapu pyörivät täydellä tehollaan sekä leikkaukset alkoivat ennen kuin vanhasta sairaalasta saatiin valot sammutettua. Toimenpideyksikköä viimeisteltiin hoitajien toimesta samalla kun osa heistä pyöritti viereisissä huoneissa välttämättömiä päi­vys­tys­toi­men­pi­tei­tä. Vaikka puitteet hienot ovatkin, ensimmäisen työviikon sankarit eivät löydy insinööreistä tai arkkitehdeistä vaan työntekijöistämme, erityisesti hoi­to­hen­ki­lö­kun­nas­ta.

Puitteissa hieman vähemmälle huomiolle onkin valitettavasti jäänyt henkilökunnan työ- ja taukotilat. Siitä huolimatta ensimmäisten viikkojen jälkeen päällimmäinen mielikuvani ilmapiiristä oli positiivinen. Puutteisiin tartutaan ja ratkaisuja pyritään luomaan. Omat toimintatavat ja henkireiät ovat muovautuneet kuin itsekseen ja kyky sopeutua uuteen on upea. Ennen kaikkea työn jälki on pysynyt erinomaisena. Siitä suunnaton kiitos äärimmäisen ammattitaitoiselle hoi­to­hen­ki­lös­töl­lem­me.

”Potilas ensin” on uuden sairaalamme toiminnan erinomainen lähtökohta. Lääkäreille ja hoi­to­hen­ki­lö­kun­nal­le se on itsestäänselvyys. Uutta sairaalaa ihastellessa tulee kuitenkin pitää mielessä se tosiseikka, että seinät eivät hoida yhtäkään potilasta. Motivoitunut ja ammattitaitoinen henkilökunta kylläkin hoitaa. Työpaikalla on hyvä viihtyä. Jotta potilas voi aidosti tulla ensin, hän tarvitsee työhönsä tyytyväisiä ja tulevaisuuteen innostuneesti suhtautuvia terveydenhuollon ammattilaisia ympärilleen. Ammattilainen tarvitsee ympärilleen tilaa hengittää sekä hengähtää. Silloin kun hän suoriutuu hankalista ja kuormittavista tilanteista ylisuorittaen, on näkyvä ja kuuluva kiitos paikallaan.