Elämää päiviin

Vaikka vaa­lie­na­lus­kes­kus­te­lu onkin välillä hieman yksiviivaista, liittyy vanhuspalveluihin muutakin kuin palveluasuminen ja kotihoito. Väestömme ikääntyy kovaa vauhtia myös Keski-Suomessa ja yli 70-vuotiaat ovat tulevaisuudessa varsin merkittävän kokoinen kansanosa. Suuri osa ikääntyy pitkän matkaa hyväkuntoisina, mutta korkea ikä tuo mukanaan vääjäämättä ongelmia, joita on tar­koi­tuk­sen­mu­kais­ta saada aavisteltua jo etukäteen.

Ehkäisytoimenpiteet ovat jääneet keskusteluissa suhteellisen epämääräisiksi. Etenkin vanhusväestön kohdalla ehkäisy nousee jatkossa suureen merkitykseen ikäryhmien kasvaessa. Tilanteisiin reagointi on luonnollisesti tärkeää, mutta ongelmat ja niiden ennusmerkit tulisi onnistua haistelemaan hyvissä ajoin ennen niiden kehittymistä. Vanhempien ikäluokkien kohdalla tällainen toiminta voitaisiin saada myös kus­tan­nus­te­hok­kaak­si, jos kohdennus osuu oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan.

Ikääntymiseen kytkeytyy muutamia varsin tyypillisiä ja usein toistuvia ongelmia, jotka ainakin osittain olisivat ehkäistävissä oikea-aikaisilla toimilla ja ennakoinnilla. Näitä ovat esimerkiksi kaatumiset, aivotapahtumat, yksinäisyys, aliravitsemus, passivoituminen ja mielialahäiriöt. Näistä kukin tavallaan voi laukaista yksittäisiä tai kierteenomaisia tilanteita, jotka aiheuttavat ensiapukäyntejä, sai­raa­la­hoi­to­jak­so­ja tai lopullisen ajautumisen tukitoimien ja palveluasumisen piiriin.

Uskoisin oikea-aikaisen ja tarpeenmukaisin väliajoin toistetun seurannan sekä palvelutarpeen arvioinnin pystyvän ehkäisemään ikäihmisillä ainakin osittain näitä sekä kan­san­ter­vey­del­li­ses­ti että -taloudellisesti raskaita episodeja. Hyvinvointialueella soisi vähintäänkin pilotoitavan ikäihmisiä koskeva van­hus­neu­vo­la­toi­min­ta ja sen vaikutus sekä kustannuksiin että ikääntyvän väestön elämänlaatuun.

Ensimmäinen arvio voitaisiin tehdä jo varsin varhain, kuten eläkeiässä tai viimeistään 70-vuotiaana. Työelämässä oleville, toimintaan voisi ottaa myös työterveyshuollon mukaan. Riskit ja toimenpidetarpeet kartoitetaan ja ryhdytään tarvittaviin toimiin. Korjataan ravitsemusta, tarkistetaan lääkelistat, selvitetään psykososiaalinen tilanne ja riskit, kartoitetaan tukiverkot ja selvitetään henkinen vireystila. Jos kaikki on hyvin, voidaan asiaan palata esimerkiksi viiden vuoden kuluessa tai tarvittaessa. Jos riskitekijöitä löytyy, toimitaan niiden mukaisesti. Aloitetaan verenohennushoito tai karsitaan lääkelistaa, minimoidaan kaatumisriski sekä ulkona että sisällä, ohjataan harrastetoimintaan, annetaan ruokavalio-ohjausta, käynnistetään tarvittavat seurannat ja järjestetään tarvittavia tukitoimia.

Suuri osa terveydenhuollon kuluista kohdistuu 1–2 viimeiseen elinvuoteen, eri­kois­sai­raan­hoi­don niellessä näistä kustannuksista leijonan osan. Van­hus­neu­vo­la­toi­min­nan tärkeä elementti olisi myös linjata potilaan hoitotahtoa jo siinä vaiheessa, kun kaikki on hyvin. Eri­kois­sai­raan­hoi­toon ajautuu turhan usein potilaita, jotka eivät hoidosta enää hyödy. Pahimmillaan, etenkin päivystysaikana hoitotahdon puuttuminen voi johtaa taloudellisesti, ja etenkin inhimillisesti kalliisiin sekä pitkäkestoisiin ratkaisuihin. Nämä ratkaisut eivät lisää elämänlaatua, vaan usein heikentävät sitä. Tällaisten tilanteiden välttäminen on myös ehkäisevää terveydenhuoltoa vaikuttavimmillaan.

Vaikuttava vanhustyö on siis paljon muutakin kuin toimiva kotihoito ja palveluasuminen. Ehkäisevät toimet taas ovat laajempia, kuin verenpaineen tai sokerin mittaaminen. Ehkäisyssä tulee valita keinot, jotka ovat kustannustehokkaita ja vaikuttavia sekä kan­san­ter­vey­del­li­ses­ti että taloudellisesti. Elämänlaatua ei myöskään saa unohtaa.