Ter­vey­den­huol­lon nol­la­sum­ma­pe­li on utopiaa

Tähän voit lisätä Erikoissairaanhoito on saanut uusimman sote-mallin suunnittelussa lokaa niskaansa. On annettu ymmärtää, että sinne panostetut rahat ovat olleet pois pe­rus­ter­vey­den­huol­los­ta. Ja nyt tuntuu olevan kova poliittinen kohina pe­rus­ter­vey­den­huol­lon kunnian palauttamiseksi. Etenkin kuntatasolla kauhistellaan toistuvasti eri­kois­sai­raan­hoi­don budjetin ylityksiä ja esimerkiksi Keski-Suomen uuden sairaala Novan loppulaskua. Olen itsekin syyllistynyt sarkahousut jalassa valtuutetun roolissa sairaanhoitopiirin moittimiseen budjetoitujen menojen ylittämisestä.

Ymmärrän hyvin pe­rus­ter­vey­den­huol­lon vahvistamisen tarpeen. Terveyskeskustyö on saatava houkuttelevaksi ja sinne tiensä löytävistä nuorista kollegoista huomattavasti entistä suurempi osuus tulee saada innostumaan tuosta varsin arvokkaasta ja monessa mielessä pitkäjänteisestä työtä. Hoitosuhteet tarvitsevat jatkuvuutta ja potilaansa aidosti tuntevia lääkäreitä.  Vahvistamista suunnitellaan kuitenkin täysin vääristä lähtökohdista ja väärällä tavalla, mutta siitä ei tässä enempää. Palaan aiheeseen lähiviikkoina.

Näkisin, että viime vuosina kasvaneet eri­kois­sai­raan­hoi­don menot eivät ole millään lailla osoitus jonkinlaisesta eri sektoreiden välisestä nollasummapelistä, jossa erikoissairaanhoito on vienyt voiton. Mielestäni se on ensisijaisesti osoitus siitä, että vaatimustaso ja iäkkäiden potilaiden määrä on kasvussa. Eri­kois­sai­raan­hoi­don kysyntä kasvaa väestön ikääntyessä ja hoitomenetelmien kehittyessä. Se on väistämätöntä, eikä ole hillittävissä millään populistisilla taisteluhuudoilla pe­rus­ter­vey­den­huol­lon puolesta saati sitten pelkästään paperilla tehtävillä hen­ki­lös­tö­li­säyk­sil­lä vailla konkreettista suunnitelmaa niiden toteuttamiseksi.

Yksikanavainen rahoitus sekä pe­rus­ter­vey­den­huol­lon ja eri­kois­sai­raan­hoi­don hallinnollinen yhdistäminen, jos siihen joskus päästään, tulee olemaan tervetullut uudistus. Tulevaisuuden kehittämisen lähtökohta ei kuitenkaan voi olla se, että jompaakumpaa lähdetään kehittämään toisen kustannuksella. Ne ovat pääosin toiminnallisesti toisistaan erillään ja itsenäisiä toimintakenttiä. Jonkin verran eri­kois­sai­raan­hoi­don tarvetta voidaan erilaisilla ennaltaehkäisevillä toimilla ideaalimaailmassa vähentää, mutta realistisesti ajatellen uskoisin vaikutuksen olevan  varsin marginaalista. Ihmiset tulevat jatkossakin kohtaamaan entistä enemmän syöpää, sydäninfarkteja, kaatumisia, päihdehaittoja…jne. Hoitoja pystytään tarjoamaan entistä vanhemmille ja huonokuntoisemmille yhä useammin. Sinne ne rahat menevät. Elämän viimeisiin vuosiin, joihin ennalta ehkäisevillä toimilla on varsin vähän vaikutusta. Ne vain lykkäävät niitä viimeisiä vuosia entistä kauemmaksi.

Hyvin harva menestyksekkäästi hoidettu syöpä tuottaa yhteiskunnalle rahaa puhumattakaan päivystyksellisesti leikatusta ikäihmisen suolen puhkeamasta tai alkoholin aiheuttamista sairauksista. Hoitamatta jättäminen kyllä olisi kiistatta säästöä, mutta lääkärin etiikka on hankala taivuttaa tällaiseen ajatteluun, eikä se luonnollisesti tule kysymykseen.

Terveydenhuollon tehtävänä on tuottaa terveyttä ja hyvinvointia, ei taloudellista tuottoa yhteiskunnalle. Jokaisella annetulla hoidolla on kustannuksensa. Kuntien ja yhteiskunnan tuleekin nyt ottaa lusikka kauniiseen käteensä ja kertoa meille, mitä he toivovat ja mitä meiltä vaaditaan. Minkä tasoista terveydenhuoltoa halutaan julkisin varoin tarjota? Kenelle ja millä hinnalla? Kyllä me sen järjestämme, kunhan sisällöstä sovitaan yhdessä. Jos jatkamme sote-kokonaisuuden ympärillä entisen tyylistä poliittis-ideologista hippaa ja aidosti luulemme eri­kois­sai­raan­hoi­don resurssien kiristämisen , erilaisten hyvinvointiryhmien sekä 7vrk:n hoitotakuun pelastavan terveydenhuoltomme, olemme muutamassa vuodessa todella suuressa pulassa.