Terveydenhuollon ongelmista puhuttaessa keskustelu kiertyy toistuvasti lääkäreiden koulutusmääriin. Koulutuksen laadusta tai sisäänottokriteereistä käydään keskustelua vähemmän. Viime vuosina sisäänpääsykriteereitä on muokattu huomattavasti. Omana aikanani kaikki opiskelupaikasta haaveilevat osallistuivat valintakokeeseen. Sisään otettiin opiskelijoita eri kiintiöissä joko pelkän valintakokeen perusteella tai päästötodistuksen ja valintakokeen yhteispisteillä. Lääketieteellisen pääsykokeisiin luettiin oma erillinen kirjansa, johon pääsykokeen biologinen osuus pohjautui. Tämä oli hyvä tapa testata hakijoiden motivaatiota. Vaikka lukiomenestys olisi ollut kuinka täydellistä, ilman tuon kirjan sisäistämistä ei opiskelupaikasta kannattanut unelmoida.
Nykyään puolet opiskelijoista pääsee sisään pelkän ylioppilastodistuksen pisteillä. Ensikertalaisille on varattu yli 60 % kiintiö ja pääsykoemateriaalikin koostuu lukion oppimääristä kemiaa, fysiikkaa ja biologiaa. Kaikki tämä johtaa siihen, että lukio-opinnoille annetaan valtava painoarvo lääketieteellisen tiedekunnan sisäänpääsyssä. Tästä on seurauksena parikin ongelmaa. Ensiksikin jo lukionsa aloittaville lastataan valtavia paineita ainevalintojen suhteen. Tulevaisuus tulisi olla hahmoteltu jo 16-vuotiaana. Pitkä matematiikka saa suuren painoarvon lähtöpisteitä määritettäessä vaikka matemaattisilla taidoilla ei kuitenkaan ole juuri minkäänlaista merkitystä itse opiskeluissa saati lääkärin ammatissa. Jos lukioaineita halutaan korostaa, niin näkisin biologialla, kemialla ja vaikkapa psykologialla olevan lääketieteellisten opintojen kanssa matematiikkaa enemmän yhtymäkohtia.
Lähtöpisteiden ja lukion oppimäärän painottaminen tuo myös suuren ongelman myöhäisheränneille, kuten vaikkapa urheilijoille. Itseni luen tuohon kategoriaan. Koko lukioaikani oma tähtäin oli ammattilaisurheilijan urassa ja lukio meni läpi lähinnä hallitulla riman alituksella. Lääketieteelliset opinnot olivat eräänlainen heräteostos parikymppisenä. Jos puhdasta pääsykokeisiin ja vahvasti erilliseen pääsykoekirjaan pohjaavaa tietä ei olisi ollut kuljettavissa, olisi lääkärin ura jäänyt osaltani haaveeksi.
Toinen ongelma nykyjärjestelmässä on se, ettei lääkärin uraa tavoittelevien soveltuvuutta seulota millään metodilla. Etenkin suoraan lukiotodistuksella sisään tulevien kohdalla otetaan tietoinen riski. Ei lentäjäksi, palomieheksi tai poliisiksikaan oteta suoraan päästötodistuksella opiskelemaan. Kuten edelliset, myös lääkärintyö vaatii tiettyjä erityisominaisuuksia, joita ei yksin lukio-opinnoilla kartoiteta. Epävarmuuden sietokyky, päätöksentekokyky, sosiaaliset taidot ja vaikkapa ihmistuntemus ovat ominaisuuksia, jotka vievät uralla eteenpäin huomattavasti varmemmin, kuin derivointi tai ainekirjoitus.
Päivystäminen muodossa tai toisessaan, kuuluu lähes jokaisen lääkärin arkeen jossain vaiheessa uraa. Nykyään päivystysinto on selkeästi laskemaan päin. Työsidonnaisuus ei enää ole muodissa kuten ennen. Työnteko ei ole kaikki kaikessa ja elämässä on muitakin arvoja. Siksi meidän tulisikin löytää lääkärin urasta haaveilevien joukosta tuo alati pienenevä ryhmä, jotka ovat valmiita ajoittain myös epämukaviin työaikoihin ja venyviin työpäiviin. Tämä ajatus ei tietenkään saa olla ristiriidassa työhyvinvoinnista huolehtimisen ja hyvän johtamisen kanssa.
Puhumme ”lääkäripulasta”, mutta samalla kevennämme alkuvaiheen seulaa, jolla saisimme valittua parhaiten alalle soveltuvat yksilöt. Nykyisillä sisäänottokriteereillä riskeeraamme tarpeettomasti tulevien ammattilaisten laadun tilanteessa, jossa valitetaan pulaa osaajista. Lääkärin työ tulee olemaan jatkossakin vastuullista, päivystyksellistä, täynnä epävarmoin perustein tehtyjä päätöksiä, onnettomia lopputuloksia, äärettömän haastavia ihmiskohtaamisia, ympäröivän yhteiskunnan vaatimustason kasvua ja ainakin ajoittain hyvin vahvaa työsidonnaisuutta. Lukiokoulutus on suunniteltu antamaan tietyt valmiudet jatko-opiskeluihin, mutta ei valikoimaan lupaavimpia lääkärintaimia jatko-opiskeluiden pariin. Se työ on tehtävä huomattavasti perusteellisemmin.
Itselläni on ollut viimeisissä päivystyksissä parikin tulevaa kollegaa seuraamassa toimintaa. Lyhyisiin keskusteluihin perustuen olen vakuuttunut molempien soveltuvuudesta alalle, riippumatta heidän lukiotodistuksistaan. Jos kaltaiseni perusjantteri pystyy tuohon analyysin, kykenee yliopistomaailmakin halutessaan soveltuvuuden suhteellisen kevyin metodein selvittämään. Jos se katsotaan liian raskaaksi prosessiksi, toivoisin palattavan selkeään lukion oppimäärän ulkopuoleiseen pääsykoekirjaan, jotta ainakin motivaatio saataisiin mitattua. Totta kai päästötodistuksesta tulisi pisteitä saada, mutta ei suhteettomasti. Heti lukion jälkeen opintonsa aloittavien määrä saattaisi tällä metodilla hieman vähentyä. Nopeus ei tässä ole kuitenkaan itseisarvo. Vaikuttavuus ja laatu vaativat muutakin kuin hätiköintiä.